Hänen nuhteeton elämänsä

”En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään” Joh. 14: 30.

Meidän ei pitäisi vähääkään epäillä Kristuksen inhimillisen luonnon täydellistä synnittömyyttä.
Hän on meidän veljemme heikkouksissamme, omaamatta kuitenkaan samanlaisia intohimoja. Synnittömänä olentona hänen luontonsa kavahti pahaa. Hän kesti taistelut ja sieluntuskan synnin maailmassa. Hänen inhimillisyytensä vuoksi rukous oli hänelle välttämättömyys ja etuoikeus.

Hän olisi voinut tehdä syntiä; hän olisi voinut langeta, mutta hänessä ei ollut hetkeäkään pahaa taipumusta.

Omaksuessaan ihmisluonnon sen langenneessa tilassa Kristus ei lainkaan osallistunut sen syntiin. Hän oli ihmiselle ominaisten epävakaisuuksien ja heikkouksien alainen. Meidän heikkoutemme liikuttivat häntä, ja hän oli kaikissa kohdin kiusattu, niin kuin meitäkin kiusataan. Kuitenkaan hän ”ei synnistä tiennyt”. Hän oli kuin virheetön ja tahraton Karitsa.

Jos saatana olisi saanut Kristuksen kiusatuksi tekemään hiukankin syntiä, hän olisi polkenut rikki Vapahtajan pään. Mutta nyt hän sai vain pistetyksi häntä kantapäähän. Jos hän olisi päässyt vaikuttamaan Kristuksen ajatusmaailmaan, olisi ihmiskunta menettänyt toivonsa. Jumalallinen viha olisi kohdistunut Kristukseen samoin kuin Aadamiin. Kristus ja seurakunta olisivat olleet vailla toivoa.

Kristukselta ei saatu ajatustakaan taivutetuksi kiusauksen valtaan. Kristus sanoi itsestään: ”Maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.

Jeesus ei sallinut vihollisen vetää häntä epäuskon suohon eikä tunkea häntä masennuksen ja epätoivon liejuun.

Kristuksen inhimillisyys yhtyi jumaluuteen, ja tässä voimassa hän kykeni kestämään kaikki saatanan häntä vastaan syytämät kiusaukset ja pitämään sielunsa puhtaana synnin tahroista. Ja tätä voittovoimaa hän antaa jokaiselle Aadamin pojalle ja tyttärelle, joka omaksuu uskossa hänen luonteensa vanhurskaat ominaisuudet.

E.G.White