Veli Matin sapatinsana Kauppaneliöllä 12.4.2014

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Eikö sitä saa aikaan rakkaus. Kun joku aidosti ja varauksetta rakastaa sinua. Tässä sapatinsanassa haluan esittää joitakin ajatuksia isästä ja isän rakkaudesta. Ja isän halusta päästä sovintoon lapsensa kanssa.

Ensin kerron jotain omasta isästäni. Isäni syntyi Nilsiässä körttiläisperheeseen vuonna 1905. En ole kovin paljoa kuullut isäni lapsuudesta. Mutta vanhin veljeni oli saanut kuulla isän nuorimmalta siskolta, että isän kotona vallitsi hyvin ankara kuri. Siksi isä oli lähtenyt jo nuorena miehenä pois kotoa, eläen kulkijapojan vaiherikasta elämää, tehden metsätöitä ja mitä milloinkin oli tarjolla.

Kuulin että hän oli ollut joskus työssä mm. Kotkan satamassa. Tietääkseni hän ei käynyt koulua päivääkään. Sen vuoksi isä ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Monien vaiheiden jälkeen isä ajautui matkallaan Heinävedelle, jossa tapasi tulevan puolisonsa ja äitini. Perheeseemme syntyi 14 lasta – viisi poikaa ja yhdeksän tyttöä. Eräs tapaus isästä on jäänyt erityisesti mieleeni ja siitä aion nyt kertoa jotakin:

Oli kaunis heinäkuun iltapäivä vuonna 1970. Isä oli kutsunut minut kotitilallemme heinäntekoon. Asuin siihen aikaan pääkaupungissamme Helsingissä. En aavistanut, että se olisi viimeinen tapaaminen isäni kodissa. En tiennyt, miksi hän kutsui juuri minut. Olihan meitä viisi poikaa. Hän olisi voinut pyytää meistä kenen tahansa. Mutta tuon parin viikon aikana, jonka olin kotona, asia kirkastui minulle.

Oli poutainen, lämmin sää koko heinänteko ajan. Saimme niitettyä heinäpeltomme hyvissä ajoin. – Eräänä iltana seisoimme isän kanssa saunan ja navetan välimailla viikatteisiimme nojaten. Huomasin, että isä oli vajonnut syviin mietteisiinsä. En tiennyt mitä hän ajatteli, mutta minusta tuntui, että hän halusi sanoa minulle jotain hyvin merkittävää.

Isä oli hiljaa mietteissään kauan aikaa. Lopulta hän käänsi katseensa minuun ja sanoi: ”Matti se on sellainen poika, johon voi luottaa näissä niittohommissa”. Huomasin kuinka kovan elämän iskemät uurteet isän kasvoilla pehmenivät. Kovan ulkokuoren alla oli jotakin sulanut. Näissä sanoissa oli kaikki mitä isä osasi ja pystyi sanomaan. Hän halusi todella sovintoon poikansa kanssa. Nämä yksinkertaiset sanat sisälsivät paljon. Ne olivat isän tunnustus ja kiitos ja samalla anteeksipyyntö kaikesta menneestä. Se oli minulle riemullinen kokemus. Olinhan lähtenyt kotoa juuri siksi, että välit isän kanssa eivät olleet kunnossa. Nyt asiat oli selvitetty – sovinto oli tehty. Jotain lämmintä läikähti sydämessäni. Näin, että isäkin oli tyytyväinen ja helpottunut. Hän kuitenkin omalla tavallaan rakasti minua ja halusi, että välimme ovat kunnossa.

Samana vuonna syksyllä lensi kotimme lähelle ukkometso, joka ei tavallisesti tule asutusten lähelle. Silloin äitini koki, että se oli enne isän poismenosta, sillä isääni, jonka nimi oli Kalle, kutsuttiin Ukko-Kalleksi. Niin sitten tapahtuikin. Isäni nukkui pois joulukuussa 1970. Muistan kuinka isäni hautajaisissa itkin hillittömästi. Vaihtuuko itkuni kerran jälleennäkemisen ihanaan riemuun? Saisiko kulkuripoika ikuisen kodin Taivaallisen Isän luona? Se selviää lopullisesti Jeesuksen tulemuksessa.

Sitten kertomus eräästä toisesta isästä:

Matkailijoita kuljettanut linja-auto kulki vuoristoista tietä eteenpäin. Jyrkkää mäkeä alas mentäessä matkailijat näkivät yhtäkkiä pienen pojan keskellä tietä. Jostain syystä auton jarrut eivät toimineet ja se syöksyi hurjaa vauhtia mäkeä alas. Kuljettajalla ei ollut kuin kaksi vaihtoehtoa: Ajaa linja-auto matkustajineen metsään. Näin poika pelastuisi. Toinen vaihtoehto oli, että hän ajaisi pojan päälle ja matkustajat pelastuisivat. Aikaa ratkaisun tekoon oli vain muutama sekunti. Lopulta kuljettaja teki ratkaisunsa ja ajoi suoraan pojan päälle.

Matkustajat olivat kauhuissaan ja sanoivat: ”Entä jos hän olisi ollut oma poikasi”. Mitä olisit siinä tapauksessa tehnyt. Siihen kuljettaja vastasi hiljaa: ”Hän oli minun poikani”.

Tässä meillä on kuva myös taivaallisen Isän rakkaudesta. Sanassa meille kerrotaan ”Hän ei säästänyt omaa poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme”. Ja toisessa kohdassa sanotaan näin: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä”.

Millainen isä sinulla on? Onko sinulla välit kunnossa hänen kanssaan? Hän kutsuu meitä jokaista suostumaan sovintoon hänen kanssaan. Hän haluaa että meillä on välit kunnossa hänen kanssaan. Hän ei vaadi mitään suorituksia tai suosituksia. Saamme tulla hänen luokseen sellaisina kuin olemme. Siitä on todisteena Raamatun kertomus tuhlaajapojasta. Luemme siitä Luuk. evankeliumin luvusta 15.

Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

"Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon. Niin hän lähti isänsä luo.

"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla.”

Tällainen on Isän rakkaus. Hän odottaa meitä luokseen ja tulee meitä vastaan jo silloin kun olemme hänestä kaukana. Hän on kärsivällinen ja lempeä. Isän suurin halu on armahtaa – antaa anteeksi ja saada lapsensa takaisin yhteyteensä. Kuinka kaukana lienetkin Isän kodista niin muista: Hän odottaa sinua avosylin ja haluaa sulkea sinut rajattoman rakkautensa lämpimään syleilyyn. Hän haluaa viettää ikuisuuden kanssasi.

Rukoillaan

Rakas taivaan Isä! Kiitos, että rakastit meitä jokaista niin paljon, että annoit ainoan poikasi kuolla puolestamme, että meillä olisi iankaikkinen elämä. Näet meidän itse kunkin elämäntilanteemme, tiedät puutteemme, epävarmuutemme ja avuttomuutemme. Kiitos että kuitenkin saamme tulla luoksesi ja otat meidät vastaan. Anna sinun rakkautesi murtaa kaikki jäät sydämemme ovelta, että pääset sinne asumaan.

Sulata meistä pois kaikki kovuus ja rakkaudettomuus. Anna meille rakkautta toisiamme kohtaan muistaen, että olemme sukua keskenämme – saman Isän lapsia. Poista kaikki yhteyttä häiritsevät raja-aidat väliltämme. Vahvista heikkoa uskoamme ja rohkaise ja kanna elämämme erilaisissa koetuksissa ja taisteluissa. Kosketa jokaista sairasta ja kärsivää lastasi. Anna uutta tuoretta voimaa elämämme arkeen. Kiitos että saamme jäädä sinun rakastavaan ja parantavaan hoitoosi! Pyydämme tätä kaikkea rakkaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen!