Joululauluja

Sulo Saarits: Sylvian Joululaulu
Taru Valjakka: Kun joulu on


Sylvian joululaulu (Sylvias hälsning från Sicilien) on Zacharias Topeliuksen vuonna 1853 julkaistu runo, jonka Karl Collan sävelsi joululauluksi. Runon ovat suomentaneet Elina Vaara ja Martti Korpilahti, ja jälkimmäinen suomennos vuodelta 1918 on yksi rakastetuimpia joululauluja. Se valittiin Yleisradion äänestyksissä 1960-luvulla ja uudestaan vuonna 2002 kaikkein kauneimmaksi joululauluksi. Runo on yksi Sylvian laulut -kokoelmasta.

Sylvia eli mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) on muuttolintu, joka talvehtii Sisiliassa. Runo kertoo etelän ihmeistä, kuten sypresseistä ja Etnasta, mutta myös koti-ikävästä ja isänmaanrakkaudesta.

Laulussa mainitaan "häkki mi sulkee mun sirkuttajain". Italialaiset pyydystävät lintuja nappaamalla yhden häkkiin houkutuslinnuksi. Topelius oli aktiivinen luonnonsuojelija ja Suomen ensimmäisen eläinsuojeluyhdistyksen perustajajäsen.

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan
joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan
jo pirtteihin pienoisihin.
Mut ylhäällä orressa vielä on vain
se häkki mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan;
oi, murheita muistaa ken vois laulajan!

Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun,
miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin
ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään,
ah' tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo
sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,
sä siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mull' ain' Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian
ja soi aina lauluista sointuisimman.



"Kun joulu on" on Otto Kotilaisen säveltämä ja Alpo Noposen sanoittama joululaulu.

Sanat ja sävelmä ilmestyivät vuonna 1901 Noposen toimittamassa Joulupukki-lehdessä. Kotilainen ja Noponen olivat ystäviä jo kouluajalta ja opettivat samassa Helsingin Tehtaankadun kansakoulussa.

Kun maas' on hanki ja järvet jäässä
ja silmä sammunut auringon,
kun pääsky pitkän on matkan päässä
ja metsä autio lauluton,
käy lämmin henkäys talvisäässä,
kun joulu on, kun joulu on

Ei huolta murhetta kenkään muista,
ei tunnu pakkaset tuikeat,
vain laulu kaikuvi lasten suista,
ja silmät riemusta hehkuvat,
ja liekit loistavat joulupuista,
kun joulu on, kun joulu on

On äiti laittanut kystä kyllä,
hän lahjat antaa ja lahjat saa,
vaan seimi, pahnat ja tähti yllä
ne silmiin kalleina kangastaa;
siks mieli hellä on kristityllä,
kun joulu on, kun joulu on.

Vesa-Matti Loiri

Tapiolan yhteiskoulun kuoro: En etsi valtaa loistoa

En etsi valtaa loistoa (ruots. Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt) on Zacharias Topeliuksen vuonna 1887 kirjoittama joululaulu. Alkujaan sen nimenä oli vain lyhyesti Joululaulu (ruots. Julvisa). Laulun sävelsi Jean Sibelius vuonna 1895. Laulussa rukoillaan "taivaan valoa ja rauhaa päälle maan" ja onnellista joulua sekä rikkaille että köyhille.

Topelius kirjoitti laulun alkujaan ruotsiksi. Suomennettuna se ilmestyi vuonna 1909, mutta käännöksen tekijää ei varmuudella tiedetä, vaikkakin sen virsikirjassa ilmoitetaan olevan Martti Korpilahti.

Vuonna 1943 laulu otettiin mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ruotsinkieliseen virsikirjaan virtenä nro 28. Vuonna 1986 se otettiin myös suomenkieliseen virsikirjaan, jossa se on Niilo Rauhalan uudelleen suomentamana virsi nro 31. Vanha käännös oli kuitenkin sitä ennen tullut niin yleisesti tunnetuksi ja suosituksi, että Rauhalan sanoilla sitä ei juuri lauleta. Vanha käännös esiintyy monissa uudemmissakin laulukokoelmissa, ja sen mukaisesti se yhä tavallisimmin lauletaan esimerkiksi Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa.

- - - - - - - - - - -

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa paalle maan!
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo!
Ei valtaa eika kultaakaan, vaan rauhaa paalle maan!

Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu!
Jumalan sanan valoa, joss' sieluin kirkastuu!
Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin!
Jumala sanan valoa, ja mielta jaloa!

Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana!
Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa!
Sua halajan, Sua odotan, Sa Herra maan ja taivahan!
Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo!



Tapiolan yhteiskoulun kuoro vuonna 1973: Arkihuolesi kaikki heitä

Leevi Madetojan säveltämä ja Alpo Noposen sanoittama "Arkihuolesi kaikki heitä" on monille tuttu koulun kuoroista ja Kauneimmat joululaulut -tapahtumista.

Alpo Noponen kirjoitti tekstin tunnelmalliseen lauluun kesäasunnollaan Inkoon Mäntylässä kesällä 1916. Laulu julkaistiin saman vuoden joulun alla Joulupukki-lehdessä.

Arkihuolesi kaikki heitä -laulun ensimmäinen säkeistö kertoo jouluun valmistautumisesta. Silloin on syytä unohtaa arjen murheet. Toisessa säkeistössä paneudutaan joulun sanoman merkitykseen ihmiskunnassa.

Noponen oli ammatiltaan opettaja. Hän syntyi Rantasalmella vuonna 1862, opiskeli Sortavalan seminaarissa ja toimi opettajana Mäntyharjulla ja Helsingissä.

Leevi Madetoja on keskeisimpiä säveltäjiämme. Hänen tunnetuin teoksensa on 1920-luvulla ilmestynyt Pohjalaisia-ooppera. Madetoja opiskeli 1900-luvun alussa Jean Sibeliuksen ja Armas Järnefeltin oppilaana.

Arkihuolesi kaikki heitä,
mieles nuorena nousta suo.
Armas joulu jo kutsuu meitä
taasen muistojen suurten luo.
Kylmä voisko nyt olla kellä,
talven säästä kun tuoksahtaa
lämmin leuto ja henkäys hellä,
rinnan jäitä mi liuottaa.

Syttyi siunattu joulutähti
yöhön maailman raskaaseen,
hohde määrätön siitä lähti,
viel´ on auvona ihmisten;
kun se loistavi lasten teille,
päilyy järvet ja kukkii haat,
kuusen kirkkahan luona heille
siintää onnelan kaukomaat.